torstai 5. toukokuuta 2016

Viimeinen viikko Winnipegissä

MAANANTAI - Maanantaina vietimme koulupäivämme paikallisessa eläinpuistossa: Assiniboine Park&Zoo'ssa. Oli todella lämmin päivä ja paloimmekin melkein kaikki. Menimme eläinpuistoon yhden luokkalaisemme, hänen tyttärensä ja hänen ystävänsä kanssa.

Eläintarha oli kokemuksena vähän pettymys, sillä olin jääkarhut nähnyt jo aikaisemmin Ranuan eläinpuistossa. Eläinpuistossa oli esillä paljon pohjoisen kasvillisalueen eläimiä, mutta siellä oli myös pieni trooppinen talo sekä aavikkoalueen eläimiä. Kaiken kaikkiaan oli todella mukava päivä, vaikka paloimmekin auringossa. 

Menimme eläinpuiston jälkeen samalla alueella olevaan puistoon. Puisto on niin suuri, että siellä voi ajaa autolla. Söimme porukalla pehmikset ja menimme käymään leikkipuistossa.





TIISTAI JA KESKIVIIKKO - Tiistaina ja keskiviikkona oli vuorossa paikalliset "abipäivät". Career Symposium järjestettiin Downtownissa sijaitsevassa Convention Centressä. Esittelimme siellä high schoolilaisille hiusalaa ja MITTta. Teimme halukkaille kuumaliimapidennyksiä, jotta kiinnostuneet saivat pientä maistiaista alasta.

Career Symposiumissa oli todella laajasti eri aloja, oli ammattikouluista ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Paikalta löytyi niin armeijan esittelypiste kuin mallien etsimistä. Tapahtuma oli todella kiva ja nuoret  varmasti löysivät sieltä vastauksia arveluttaviin kysymyksiin uravalinnoista.




TORSTAI - +37 astetta lämmintä! Ei Suomessa tällaisia kelejä ole koskaan, aivan huippua. Aamupäivästä kävimme Tildan kanssa vielä viimeisen kerran Polo Parkissa ja joimme viimeiset ihanat Jugo Juisen sorbettismoothiet. 

Torstaina meillä oli viimeinen oikea koulupäivä. Luonamme kävi Paul Mitchelin kouluttaja, joka esitteli meille luovia raidoituskeinoja. Demon jälkeen meillä oli läksiäiset ja opettajamme oli tilannut ruokaa yhden luokkalaisemme ravintolasta. Söimme porukalla siis ihanaa kiinalaista ja hyvästelimme toisemme. Tuli kyllä haikeat fiilikset, sillä monista luokkatovereista oli tullut oikein ihania ystäviä. 

...

Huomenna perjantaina menemme yhdessä tyttöjen kanssa vielä picnicille ja sitten on viimeiset pakkailut. Tunnelmat ovat vähän haikeat, sillä tänne jää niin monia ihania uusia tuttavuuksia. Kotiin kuitenkin on jo aika ikävä ja ainahan voi uusiin ystäviin pitää yhteyttä facebookin ja muiden sosiaalisen median kanavien kautta. Winnipeg on oikein mukava, mutta koti on aina koti.

Lauantaina lähdemme aamupäivästä takaisin Suomeen, lennämme ensin Calgaryyn ja sieltä Amsterdamiin. Sitten Helsinkiin ja minulla on vielä jatkolento Rovaniemelle. Aivan hullua, että lähdemme Winnipegistä lauantaina klo 12 matkaan ja olen perillä sunnuntaina noin klo 20. Onhan tänne kuitenkin yli 6000 kilometriä matkaa. Odotan kyllä innolla, että pääsen omaan sänkyyn nukkumaan!



keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Yleisesti Kanadasta

ILMASTO - Kun tulimme Kanadaan oli täällä lähes yhtä kylmä kuin Suomessa, lunta ei enää onneksi ollut. Kuukaudessa ilma on lämmennyt todella paljon ja perjantaiksi onkin luvattu 29 astetta lämmintä. Paloinkin jo auringossa kerran. Kanadassa on myös neljä vuodenaikaa kuten Suomessa, mutta vuodenajat tuntuvat olevat voimakkaampia. Talvisin saattaa helposti olla tuulen takia -40 astetta ja kesällä +35 astetta ei ole epätavallista. Winnipeg on myös Kanadan tuulisin paikka.



MILJÖÖ - Syy, miksi Kanada on niin tuulinen, on se että se on hyvin tasaista maata: preeriaa. Täältä ei löydy kumpuja eikä mäkiä. Talot täällä rakennetaan todella lähelle toisiaan, metri pitää olla väliä. Myös suurin osa virastoista ja muista rakennuksista muistuttavat laatikkoa. Winnipeg ei siis arkkitehtuurisesti välttämättä ole kauhean kaunis kaupunki. Downtownista onneksi löytyy sentään hieman kirkkoja ja muita kauniita rakennuksia. 





AIKAERO - Aikaero Suomeen nähtynä Winnipegissä on -8h. Winnipeg sijaitsee aikavyöhykkeellä UTC-6. 

IHMISET - Winnipeg on asukasluvultaan yhtä suuri kuin Helsinki. Täällä on noin 700 000 asukasta. Keskimäärin ihmiset ovat täällä todella ystävällisiä. Toisia autetaan ja ollaan todella kohteliaita. 

RAHA - Yksi euro on 1,48 CAD, joten jos rahaa vaikka vaihtaa 500e saa noin 700CAD. Hintataso on ihanasta kurssista huolimatta melkein joka paikassa sama kuin Suomessa. Esimerkiksi melkein kaikki vaatteet ovat saman hintaisia kuin Suomessa. Muutenkin kaupoissa esillä olevat hinnat ovat verottomia eli jos esimerkiksi paita maksaa $10 tulee sen hinnaksi noin $12.

RUOKA - Ruoka täällä Kanadassa on todella monipuolista laajan kulttuurin vuoksi. Meidän hostperheessä syödään todella paljon filippiiniläistä ruokaa, koska he ovat sieltä kotoisin. Muutenkin kasvisruokavalikoima on suuri, sillä Winnipegissä on paljon muslimeja. Osittain ruoka on todella epäterveellistä, täällä syödään paljon uppopaistettuja ruokia ja paljon jälkiruokia. Kaiken kaikkiaan ruoka on hyvää, mutta epäterveellistä, suomalaisena jään kaipaamaan ruisleipää.



tiistai 3. toukokuuta 2016

8 asiaa miksi rakastaa Winnipegiä


❤ Tim Hortons - tuo Kanadan lahja maailmalle.Winnipegistä näitä ihania kahviloita löytyykin kokonaiset 26 kappaletta. Hyvää kahvia ja ihania leivonnaisia, jotka eivät ole hinnalla pilattuja. Tätä tulen kaipaamaan Suomessa.


Lähde: www.vancitybuzz.com/wp-content/uploads/2015/06/tim-hortons-donuts-display-984x500.jpg

❤ Polo Park - on Winnipegin suurin kauppakeskus, joka pursuaa ihania liikkeitä ja kauppoja, joita Suomessa ei ole. Tänne hurahtaa helposti suurin osa rahoista ja ajasta.


❤ Winnipeg on suurimmaksi osaksi laatikkomaisia taloja täynnä, mutta se sisältää myös paljon vanhoja kirkkoja ja muita ihastuttavia rakennuksia.


 Lähde: readreidread.files.wordpress.com/2010/12/holy-trinity.jpg


Lähde: www.planetware.com/photos-large/CDN/canada-winnipeg-legislative-building.jpg


Lähde: media.winnipegfreepress.com/images/CB-UnionStation-int.jpg

❤ A&W - on kuin paikallinen Hesburger. Täältä saat hyvät hampparit, joiden kylkeen voi ottaa bataattiranskalaiset ja paikallista limsaa root beeriä. Taatusti parempaa kuin McDonalds ja taatusti Kanadalaista.


Lähde: shawglobalnews.files.wordpress.com/2015/07/aw.jpg?quality=70&strip=all&w=720&h=480&crop=1

❤ Ihmiset rakastavat jääkiekkoa yhtä paljon kuin suomalaiset - melkein jokainen Winnipegiläinen tuntee Teemu Selänteen, vaikkei Suomi olisikaan niin tuttu maa. Täällä suhtaudutaan jääkiekkoon yhtä intohimoisesti kuin Suomessa. Winnipeg Jetsien mainoksia on näkyvillä monessa paikkaa ja kauppoja, joissa myydään eri joukkueiden vaatteita, löytyy joka kauppakeskuksesta.


Lähde: media.winnipegfreepress.com/images/6725319.jpg

❤ The Forks, kun kaupungin laatikkomaisuus alkaa ärsyttää, niin mene käymään The Forksissa. Alueelta löytyy ihania ravintoloita ja muuta nähtävää.


Lähde: www.tourismwinnipeg.com/uploads/ck/images/forks.jpg


Lähde: travelobservers.com/wp-content/uploads/2015/10/7754015050_6c231ef9c9_b.jpg

❤ IKEA, pala kotia 6500km matkan takana. Jos tunnet koti-ikävää, astu vain tuttuun ja turvalliseen IKEA:an ja ikävä alkaa helpottaa.


Lähde: ecatacutan.files.wordpress.com/2013/02/ikea_2154160b.jpg

❤ Nalle Puh, tuo Winnipegin lahja maailmalle. Nalle Puhin esikuva Winnie-karhu (kokonimeltään Winnipeg) on alkujaan lähtöisin Winnipegistä.


Lähde: upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/a/ac/Harry_Colebourne_and_Winnie.jpg/200px-Harry_Colebourne_and_Winnie.jpg

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Canadian Museum for Human Rights


"The Museum is standing on guard for the rights of global citizens."
- Sangeetha Nair


Yksi Winnipegin tärkeimmistä kohteista on kaupungin ihmisoikeuksille omistettu museo. Museo sijaitsee The Forksissa. Se on yksi Winnipegin tärkeimmistä maamerkeistä ja kaupunkilaiset ovat siitä hyvin ylpeitä. Kävimme katsomassa museota torstaina 28.4. hostperheemme vanhimman pojan kanssa. Mukaan tuli myös Tilda ja Isa toisesta hostperheestä.



Canadian Museum for Human Rights on suuri rakennus, jossa on seitsemän eri kerrosta. Jokainen kerros on omistettu eri tavalla ihmisoikeuksille. Rakennuksesta löytyy sitten vielä lasihissi, joka vie The Tower of Hope- nimiselle tasanteelle, josta näkee Winnipegin kauniista.



Museoon kannattaa mennä riittävän ajan kanssa ja kirkkaana päivänä. Torstaina aurinko paistoi kauniista ja menimme heti aamusta katsomaan museota, jotta aikaa olisi riittävästi. Koko museon kiertämiseen meillä meni 2,5-3 tuntia, emmekä edes tutkineet jokaista osiota kovin tarkkaan.



Museo oli mielenkiintoinen ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Itse pidin kaikista mielenkiintoisimpana holokaustista kertovaa kerrosta, se herätti kyllä itsessäkin ajatuksia.

Kiinnostuneille löytyy lisää tietoa osoitteesta: humanrights.ca/




"All human beings are born free and equal in dignity and rights."


Pravana Vivid Colors- class


Lähde: www.facebook.com/pravapro

Maanantaina 25.3. meillä oli taas uusi demotunti. Päivän aiheena olivat Pravanan Vivid Colors- suoravärit. Tunti oli mukava ja erittäin ajankohtainen, sillä fashioncolorit ovat nyt erittäin muodissa ja sateenkaaritukkaa tulee joka tuutista. Guy Tang, varmaankin hiusalan kuuluisin somettaja, on tuonut esille näitä Pravanan supersuosittuja suoravärejä. Oli kiva tutustua väreihin, sillä Pravana ei ole Suomessa kovin tunnettu, sillä sitä on alettu tuomaan maahan vasta muutama kuukausi sitten.


Lähde: www.facebook.com/pravanapro

Pravanan Vivid Colors- värit ovat siis suoravärejä, jotka kestävät hiuksen kunnosta riippuen joko yhden pesun tai lähtevät irti vasta saksilla leikkaamalla. Ne levitetään puhtaaseen, esivaalennettuun, kuivaan tukkaan, jotta saadaan mahdollisimman kirkas ja kestävä lopputulos. Vaikutusaika on 20-30 minuuttia, eikä lisälämpöä tarvita.




Pravanan Vivid Colors- sarjaan kuuluu neljä väri luokkaa: perinteiset Chromasilk Vivids, Chromasilk NEON, Chromasilk Pastels ja uusi Chromasilk Vivids Locked-In, värisarjaan kuuluu myös additivet eli lisävärit clear ja musta. 




Perinteiseen Vivids- sarjaan kuuluu kymmenen väriä aina sinisestä keltaiseen. Chromasilk NEON- värejä löytyy viisi ja niiden tulisi ilmeisesti hohtaa UV-lampun valossa ja olla muutenkin erityisen kirkkaita, sekä räikeitä. Pastels- sarja on tyylilleen uskollinen puuterinen ja hempeä, näitä sävyjä löytyy myös viisi.

Uusi Chromasilk Vivids Locked-In- sarja sai tuona päivänä suurimman huomioni ja mielenkiintoni heräämään. Locked-in eroaa perinteisistä Vividseistä sillä, että se ei värjää viereisiä hiuksia hiuksia pestessä. Värillä voi siis värjätä esimerkiksi vaaleisiin hiuksiin yksittäisiä raitoja pelkäämättä sitä, että muut hiukset värjääntyisivät asiakkaalla kotona. Locked-In värit eivät siis sekoittaudu keskenään niitä hiukseen levittäessä, joten hiuksiin voi luoda hyvin mielikuvituksellisia kuvioita: raitoja, eri värejä vierekkäin, neliöitä, leopardikuvioita, vain mielikuvitus on rajana!




Oli kivaa päästä tutustumaan kyseiseen sarjaan, koska sen suosio Suomessakin vain kasvaa ja kasvaa kohisten. Mielestäni on hyvä tietää erilaisia värisarjoja ja löytää niistä se itselleen mieluisin työväline. Pravanan Chromasilks Vividsit vaikuttivat kyllä oikein mieluisilta ja luovilta väreiltä, itse ehkä olen kuitenkin jo päässyt hieman irti sateenkaaritukka ja pastelliväritrendistä. Toisaalta uusi farkkutukkamuoti kuulostaa erittäin hienolta!


maanantai 25. huhtikuuta 2016

Hiusala Kanadassa



Hiusalan opiskelu täällä Kanadassa on hyvin paljolti samanlaista kuin Suomessa, mutta on joitain asioita, jotka erottuvat suuresti. On ihanaa oppia tekemään asioita uudella tavalla ja nähdä miten asioita täällä tehdään. MITT:ssa hiusala eroaa Lappialla opiskelusta monella tavalla, enkä osaa sanoa mikä niistä on suurin eroavaisuus. Kummastakin koulusta valmistuu kuitenkin erittäin taitavia kampaajia eroista huolimatta.



Suomessa toisen asteen koulutus on maksutonta, mutta Kanadassa opiskelusta tulee maksaa. Kansainväliselle opiskelijalle koulutuksen perusmaksu on $13950. Huikeita summia siis ja koulutusta ei valita kovin heppoisin perustein. Kanadalaisille opiskelijoille koulutus maksaa vain 4950 dollaria. Suomesta löytyy kylläkin yksityiskouluja, joissa käyminen maksaa.

Kouluaikamme täällä Kanadassa on 15:30-21:30. Koulupäivät ovat siis yleensä aina kuusi tuntia, lukuunottamatta messupäiviä sekä muita tapahtumia. MITT:ssa järjestetään kahta luokkaa: aamukoulua ja iltakoulua. Iltakoulu on pääsääntöisesti työssäkäyville ihmisille. On mukavaa, kun melkein kaikki luokkatoverit ovat samanikäisiä ihmisiä. 

Hiusalan koulutuksen pituus täällä on 12 kuukautta, jonka jälkeen on 1-2 vuoden "työssäharjoittelu". Suomessa hiusalan kesto on 2-4 vuotta, riippuen pohjakoulutuksesta. Minun koulutukseni kestää neljä vuotta, sillä käyn samaan aikaan kaksoistutkintoa. Yksityiskouluissa koulutus kestää Suomessa yleensä 12 kuukautta.


Pesupaikkoihin kestää aikansa tottua, jos ei ole aikaisemmin tällaisia pesupaikkoja käyttänyt.

Koulutus on täällä hyvin yksilöllistä ja opiskelijat saattavat mennä ihan eri tahtia. Toinen etenee nopeammin, kuin toisella menee enemmän aikaa sisäistää opittava asia. Kokeet suoritetaan opettajalle tiettyyn aikarajaan mennessä, mutta oppilaat saattavat siltä olla ihan eri tasolla. Luokassa on myös yleensä kahta eri ryhmää, toiset ovat aloittaneet aikaisemmin ja ovat jo edistyneemmällä tasolla.

Koulutuksen pohja on kuitenkin samanlainen kuin Suomessa. Käydään läpi hoitokäsittelyt, hiuspohjan hieronta, kampaukset, leikkaukset, permanentit, värit, vaalennukset ja raidoitukset.

Luokassa kaikki tulevat silti hyvin toimeen ja auttavat toisiaan, sekä antavat töistä palautetta. Meidän iltaluokassa opettajamme Debbie Rurak on oikein mahtava ja kannustava. Suurin osa tytöistä vaikuttavat todella motivoituneilta ja ovat kiinnostuneita oppimisestaan.

Tässä linkki MITT hiusalan koulutukseen: 
mitt.ca/programs/post-secondary-programs/39/Hairstyling

Tässä linkki Lappian hiusalan koulutukseen:
www.lappia.fi/koulutukset/nuorten-koulutus/ammatilliset-perustutkinnot/parturi-kampaaja


Koululla on käytössä Paul Mitchelin värit ja muut tuotteet.


Kupukuivaimet ovat kuin suoraan vanhanajan elokuvasta.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Manitoba Institute of Trades and Technology

Lähde: mitt.ca/

MITT eli Manitoba Institute of Trades and Technology on tuo koulu, jossa käymme päivittäin opiskelemassa hiusalaa. MITT on Manitoban uusin julkinen ammattikoulu. Sinne voi mennä opiskelemaan mitä vain iästä riippumatta. Olitpa 15 tai 50, olet MITT:n tervetullut.

MITT:sta löytyy monta eri alaa, joita kansainvälinen opiskelija voi opiskella. Niitä löytyy yhteensä 21. Tässä muutama niistä: hiusten muotoilu, automekaniikka, liikehallintoassistentti, lähihoitaja, teollinen hitsaus, apteekkiteknikko ja graafikko. MITT:ssa voi suorittaa myös kaksoistutkinnon. Opinnot kestävät yleensä vuoden, mutta high schoolin kanssa se kestää kaksi vuotta.

88% MITT:n opiskelijoista löytää 6 kuukauden sisällä valmistumisesta töitä.
88% valmistuneista ei tarvitse opintolainaa.
88% opiskelijoista tunsi, että opettajat ovat oikeasti kiinnostuneita heidän oppimisestaan.

MITT järjestää myös Homestay program- ohjelmaa kansainvälisille opiskelijoille. 
MITT:n omilta sivuilta löytyy lisää paljon tietoa kiinnostuneille. mitt.ca/

"We are the work school."


 Keskimmäisessä kuvassa minä ja Homestay Programin vetäjä Daniel Peimbert.